Viime viikonloppuna toteutui Läsnälän ensimmäinen psykodraamakurssi ”Kypsää viljaa”. Kurssi oli osallistujilleen monella tapaa merkityksellinen, mutta itselleni ohjaajana se oli ensimmäinen, jonka toteutin alusta loppuun saakka ihan yksin. Aiemmin olen ohjannut vertaisryhmässä, suorassa työnohjauksessa, opiskeluryhmässä tai työparin kanssa. Nyt sain täysin itsenäisesti päättää kaikesta, suunnitella kaiken ja olla myös vastuussa kaikesta, ja kaikista. Koin myös onnistuneeni kokonaisuuden läpiviemisessä. Huikeaa!
Kuningaslaji
Olin jo pari viikkoa käynyt viikonloppua etukäteen mielessäni läpi: kuinka ryhmä aloitetaan, millaisia lämmittelytekniikoita ehkä otan käyttöön, miten luoda luottamuksellinen ilmapiiri ryhmään – pohtinut myös mitähän ihan konkreettisesti tapahtuu.
Suunnitteluista huolimatta se tapahtuu, mikä on tapahtuakseen. Toisaalta tämä suunnittelutyöni on turhaa, toisaalta se on minun tapani valmistautua tulevaan.
Psykodraama on suunnittelun mahdottomuudesta huolimatta ja siitä johtuen mahtava ja koukuttavakin laji: kaikki toiminta tapahtuu tässä ja nyt, ja jokainen osallistuja tuo ryhmätilanteeseen oman senhetkisen maailmansa ja tarvehierarkiansa, myös haasteensa. Ohjaajana toimin ikään kuin matkaoppaana ja apuarkeologijana, kanssatutkijana ryhmäläisten matkalla. Viikonlopun aikana voidaan matkustaa todella monessa paikassa, aikakaudessa ja teemassa – ja ohjaajana varmistan kaikille turvallisen matkan.
Inspiraatiokin voi väsyttää
Alkuvuoden yrittäjävalmennuksessa muistutettiin useasti, kuinka tärkeää yksinyrittäjällä on pitää huolta itsestään – olenhan firman tärkein työkalu! Olen paljon miettinyt työhyvinvointikysymyksiä myös ammattini puolesta ja asiakkaiden kanssa, tuoreessa muistissa on myös oma työuupumus lähimenneisyydessä. Kaikesta tästä tiedosta huolimatta koko tämä kulunut viikko psykodraamakurssin jälkeen on ollut tahmea. En ole saanut tartuttua asioihin: to-do-listat ovat kyllä jonkin verran karttuneet pituutta mutta tekemättömyyden tunne on koko ajan vallalla – eikä listat ole lyhentyneet missään vaiheessa..! Pari päivää sitten tajusin astuneeni taas ansaan.
Muistinko pitää vapaata täyden työviikonlopun jälkeen? Lepäsinkö tarpeeksi, kun pidin maanantaina kokonaista vapaan aamupäivän? Olenko palautunut massiivisesta kahden päivän viikonlopputyöskentelystä, joka intensiivisyydellään vastaa ainakin neljää normityöpäivää? Onko suutarin lapsella kenkiä? Muistaako työnohjaaja pitää huolta jaksamisestaan? Välillä oman vajaavaisuutensa huomaaminen on kovin työlästä!
Kurkota kohti muita, et ole yksin!
Vaikka toimin yksinyrittäjänä, minulla on kiitettävän paljon erilaisia kollegoita, ystäviä ja perhe tukenani – niin lähellä kuin sähköisten apuvälineiden kauttakin. Tämän tahmaisenkin viikon aikana olen käynyt merkityksellisiä keskusteluja yhteistyökumppaneitten, sekä yrittäjä- ja työnohjaajakollegoiden kanssa ja pyrkinyt keskittämään huomioni positiivisiin asioihin tekemättömien sijaan. Kohtaamiset eivät onneksi ole olleet tahmaisia, niistä pystyn nauttimaan huonommallakin vireystasolla. Yksi kirjallisuutta ja kirjoitusta ohjauksissaan suvereenisti käyttävä kollegani heitti minulle watsappissa harjoitteen, jonka avulla päästä jyvälle tilanteesta – jonka jälkeen luovuus alkaisi taas virrata. Tein harjoitteen siltä istumalta: Kirjoitusfontin väri valkoiseksi, ja kirjoittaminen ilman arvottamista alkakoon. Ensin ruudulla vilisi vain sinisiä ja punaisia matoja, lopuksi matojen mustamaalaus toi esiin tämän tekstin. Kiitos Kirsi avusta <3 Tulipahan niitettyä taas viljaa tästäkin kokemuksesta.
sinisiä ja punasia matoja näen
näin se mulle viestissä sanoi. anna vaan ajatusten lentää, äläkä krittiikkiä käytä!kirjoita mitä mieleen tulee, se on hyvää
en tiedä mihin rivit meni
olen kai vähän väsynyt
Usein ja useasta eri asiasta helposti inspiroituva ihmistyyppi voi uupua myös ihanien juttujen alle. Tämä erinomainen muistutus jääköön tänne blogiin elämään.
Muistakaa riittävä lepo ja palautuminen, hauskoistakin töistä!
Voi, miten tuttua! Tähän oli niin helppo samaistua.
Hetken kesti ymmärtää, mitä siniset ja punaiset madot ovat, kun en käytä oikolukua. Aivan mahtava harjoitus! Kiitos, tätä kokeilen!
Kiitos!
Joo, nää siniset ja punaiset madot huvitti mua niin paljon että oli pakko antaa niille tilaa tekstissäkin…en itsekään ollenkaan ymmärtänyt ohjeita saadessani että mitä mahtavat tarkoittaa 😀
Olisi mukava kuulla kuinka kokeilussasi kävi!
Rentouttavaa loppuviikkoa!