kuvassa ohjaaja, jolla kasa ryhmänohjaamiseen liittyvää kirjallisuutta, sekä toisessa kuvassa lintuemo poikasineen

Ihminen on laumastaan eristetty eläin

Jos sun pitäisi pitää yhdestä asiasta päivän pituinen luento, mistä aiheesta sen pitäisit? Mulla yksi kestosuosikki on ryhmät ja suhteet. Ryhmien toiminta, dynamiikka, viisaus, tasot, eri vaiheet, ryhmien hyödyntäminen oppimisessa;  kuinka kukaan ei kasva, kehity eikä opi tyhjiössä vaan nimenomaan suhteessa toisiin. Olen ohjannut ryhmiä jo alakouluikäisestä partiolaisesta asti, ja kaikki aikuisiän koulutuksetkin ovat koulineet minusta piinkovan ryhmien ymmärtäjän. Viime kuukausien aikana olen hämmästellyt sitä, kuinka vähän tämänkaltaista ymmärrystä on muilla ihmisten kanssa ammatikseen toimivilla, ja kuinka yhteiskuntamme on mennyt kummalliseen suuntaan ihmisten yksilöllisten oikeuksien varjolla. 

Kuulin junnujen futisvalmentajasta, joka kipuilee kun vanhemmilta tulee milloin mitäkin toivetta, esim. ”Meidän Pirjo-Leevi tahtoo sitten samaan pelijoukkueeseen Kalle-Inkerin kanssa”. Miksi pelata joukkuelajissa, jos jokaisen pelaajan täytyy saada kokea kaikki yksilöllisesti ja hänen tarpeisiinsa sopien? Eikös ainakin joskus ”ennenvanhaan” joukkuelajien pelaaminen ollut pelaamisen ilon lisäksi kasvatustoimintaa, jossa yksilö oppii toimimaan muiden kanssa? 

Varhaiskasvattajat ovat solmussa päiväkotilasten vanhempien kanssa, koska vaatimusten miinakentän rakennus aloitetaan jo täällä: ”meidän Usko-Usvalle pitää antaa vältsykkäpalaa silloin kun muut ovat nukkumassa päiväunia, koska ei muuten pysty keskittymään syömiseensä” ja ”Rinssi-Riston täytyy sitten herätä tasan 22 minuutin kuluttua nukahtamisestaan, koska muuten ei saa unta kotona illalla oikeaan aikaan eikä vanhemmille jää laatuaikaa”. 

Useammassa oppilaitoksessa mainostetaan jatkuvaa hakua, voit hakea milloin vain! Miten jatkuva haku auttaa yksilöä sitoutumaan yhteiskunnan pelisääntöihin, kun voit hakeutua kouluun milloin haluat – ja tämä taas aiheuttaa sen, että opiskeluryhmä (jos sellaisia nyt enää edes varsinaisesti opinahjoissa muodostuu) on taas uusi, kun siihen tulee uusi jäsen. Ryhmä on myös aina uusi, kun siitä lähtee yksi pois. Tätä jatkuvaa muutosta on nykyopiskelu. Puhumattakaan siitä, kuinka tämä liukuhihnalta uusien opiskelijoiden vastaanottaminen vaikuttaa opettajien arkeen oppilaitoksissa…

Mitäpä lottoat kuinka nämä yksilöt sitten pärjäävät työelämässä? Tai millaiseksi ylipäätään työelämä on muuttunut kun siellä on näitä yksilöllistettyjen polkujen sankareita – niin johtoasemassa, keskiportaalla kuin rivityöläisissäkin? Mitä tapahtuu laumaeläimelle, joka oppii elämään harhassa, jossa kaikki voidaan räätälöidä hänelle sopivaan muottiin? Eläimelle, joka eristetään laumasta? 

En missään nimessä julista, että kaiken oppimisen ja kehittymisen tulisi tapahtua pelkästään ryhmissä – ja joskus esimerkiksi yksilöterapia tai yksilötyönohjaus voi olla todella paikallaan. Väitän silti, että nykyinen meno rapaannuttaa koko yhteiskuntaa – huom, ei yksilökuntaa vaan YHTEISkuntaa –  ja että ryhmissä ja ryhmien avulla me voitaisiin saada paljon isompia ja pitkäkestoisempia asioita aikaiseksi. Ryhmänä olemme myös vahvempia. Ihminen syntyy suhteissa, kasvaa suhteissa, sairastuu suhteissa ja paranee suhteissa. 

Varmaan sohaisen jotain muurahaispesää nyt tällä kirjoituksella, mutta hei, muurahaiset ne vasta osaavatkin ja ymmärtävät ryhmän merkityksellisyyden 😘 Saa kommentoida!

ps. sua voi kiinnostaa myös Yrittäjän työnohjaaja YRTO-blogiin kirjoittamani teksti yrittäjien ryhmätyönohjauksesta 🙏🏻

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *