Jouduin taas sen tosiasian eteen, että en olekaan täysin immuuni kaikille kausiflunssille ja jouduin peruuttamaan jo kertaalleen keväällä Koronan vuoksi siirtyneen psykodraamaviikonlopun. Päivän, pari huomasin kyllä, että tauti lurkkii kulman takana, mutta laitoin kovat piippuun ja otin yliannostusta vitamiineista, karttelin ihmisiä ja lepäsin enemmän kuin normaalisti. Minua ei niin vain kaadeta – ehei! Tästä varustautumisesta oli varmasti hyötyä, mutta ei silti riittänyt viemään pöpöä kokonaan pois.
Pettymyksen tuottaminen
Pahinta sairastamisessa ei minulle ole (lähes) koskaan se heikko ja huono olo, joka itselläni fyysisesti on, vaan se, että petän jonkun odotuksen. Tämä joku voi olla rakas ystävä, perheenjäsen, yhteistyökumppani tai asiakas – pahimmassa tapauksessa ryhmä asiakkaita! Sairastuminen on henkisesti rankkaa, koska en pystykään lunastamaan lupaamaani. Tämä havainto hätkähdytti tänään sen muotoutuessani itselleni kirkkaasti. Lisäksi ratkaisevan päätöksen tekeminen on kovin haasteellista: olenko oikeasti niin kipeä, ettenkö pystyisi yhtä viikonloppua tekemään? Heikot sortuu elon tiellä – en minä!
Voiko työmoraali olla liian korkea ja itselle vahingollinen?
Olen ollut itselleni orjapiiskuri niin kauan kuin muistan. Edes työuupumus ei muuttanut tätä piirrettä itsessäni. Minulla on korkea työmoraali. Yksinyrittäjyys edellyttää sekä ruokkii tätä: enhän saisi mitään aikaiseksi, jos madaltaisin odotuksiani itseäni ja työtäni kohtaan. Vaadin itseltäni paljon, ja usein kuulen tästä hyvää palautetta. Asiakkaat kokevat, että otan työni tosissaan, ja tällä vakuuttavuudella sitoutan myös heitä. Mutta missä menee raja?
Perspektiivin muuttaminen kirkastaa
Usein asiakkaiden kanssa puhutaan myös armollisuudesta itseään kohtaan – varsinkin meillä naisilla on taipumusta valtavaan armottomuuteen itseämme ja valintojamme kohtaan. Tänään koiralenkillä heräsi ajatus tilanteen katsomiseen toisesta näkökulmasta: mitä jos minä olisin osallistumassa psykodraamakurssille, jonka ohjaaja peruisi edeltävänä päivänä vedoten flunssaan? Olisinko pettynyt ohjaajaan? Ajattelisinko että onpas heikko, kun ei pystynyt väistämään edes pientä pöpöä? Olisihan se nyt voinut doupata itsensä ja vetää sitten vaikka vähän pienemmällä vaivalla homman läpi!
Vai ajattelisinko empaattisuudella ohjaajaa, joka muista välittäen ei lähdekään riskeeraamaan koko ryhmän terveyttä? Joka ajattelee myös itseään ja omia voimavarojaan, ja rehellisesti toteaa, ettei ole parhaassa työiskussa? Kokonaisen psykodraamaviikonlopun ohjaaminen ja kannattelu on työmäärältään lähes koko työviikon mittainen punnerrus. Päädyin jälkimmäiseen ajattelumalliin.
Siispä, leuka rintaan ja peitto korviin. Vasta kipeänkin päätöksen tehtyäni voin alkaa alkaa parannella itseäni rauhassa. Toivon orjapiiskurille minussa vähän pöpöä myös, ettei olisi niin voimissaan kaiken aikaa. Lempeää ja armollista syyskuun jatkoa myös sinulle!
Ps. Pinkki-koira ei ole ollenkaan pahoillaan siitä, etten lähtenyt viikonlopuksi pois kotoa <3
Hyvä kirjoitus. Tunnistan itseni monesta kohtaa.
Kiitos Niko!
Sanotaan, että tunnistaminen ja tunnustaminen on portti muutokseen…mutta itselläni tämä ainakin käy alituista aaltoliikettä. Välillä tunnistaa ja tunnustaa – ja välillä taas tulee ihan puskista 😀
Armollisuutta sinunkin viikonloppuusi <3
Niin on tuo orjapiiskurina oleminen tuttua ollut ja on hetkittäin vieläkin. Mutta ikä ja elämä on opettanut jonkin verran armollisuutta itseä kohtaan.
Kyllä uskon, että ne sun ryhmäläiset tietää sun toimivan vastuullisesti. Ja onhan hekin ansainneet semmosen viikonlopun, jossa vetäjä on voimissaan. Oon ollu sun psykodraamaryhmässä ja tiedän sun olevan tosi hyvä siinä, mitä teet!
Pikaista paranemista Lara!
Kiitos Kiti <3
Tuota ikää itsekin pohdin aamusella...jos vertaan vaikka 10 vuoden taakse niin onneksi vähän on terävimmät kulmat hioutuneet. Silti, oppia ikä kaikki!
Mukavaa syysviikonloppua sinullekin!
Hyviä pohdintoja. Tarkastelen täällä tätä nyt asiakkaan näkökulmasta, jos pettymys tulee kurssin peruutuksen myötä. On ehkä ladannut kiireen keskellä aikaa kurssin myötä itselle. No kurssia ei tule, voi kai silti hyödyntää sen varatun ajan ihan itseensä. Eikö? Voiko? Vai onko tarve täyttää se heti johonkin muuhun, hyödyllisempään. 🤔Päästään taas takaisin tehokkuuden kehälle. No minä hyödynsin ajan itseeni, koska elämä on vaan muutoksia täynnä. Näinä korona-aikoina oli hyvä kun peruutit kurssin. Lepoa ja paranemista sinulle. ❤️Ja pettymyksissä kasvamista meille kaikille. 😃 Ja ps. välillä saa myös ärsyttää. Voikaa hyvin!
Kiitos Jaana kommentistasi!
Tuttuja ja samaistuttavia keloja. Miksi aina pitäisi olla niin tehokas? Voisiko ”ylimääräisen” ajan ajatella tulevan ikäänkuin tilattuna? Mihin tarpeeseen tämä nyt tuli?
Toivottavasti hyödynsit ajan tehokkaasti itsellesi 😉
Kiitos <3 jatkan sohvan pohjalla öllöttelyä, onneksi huominenkin on merkitty vapaaksi 🙂